Valaistus teollisuudessa ja korkeissa tiloissa. 

Teollisuuden tiloista puhuttaessa mieleen tuleen ensimmäisenä erilaiset tuotanto- ja tehdastilat. Kyseessä voi kuitenkin olla esimerkiksi myös autokorjaamot, supermarketit tai vaikkapa lentokenttien tuloaulat. Yhteinen nimittäjä näille tiloille on korkealla oleva katto, joka vaikeuttaa valaisinten asennusta ja huoltoa sekä edellyttää tehokasta valoa lattioiden valaisemiseksi.

Fagerhultin valaistusratkaisut eivät tarjoa pelkästään toimivaa valaistusta, vaan ne auttavat luomaan myös energiataloudellisesti kestäviä ratkaisuja. Valitsemalla optimaaliset valaisimet, joissa on vähemmän asennuspisteitä sekä oikeanlaisen valonohjauksen kyseiseen tilaan, voidaan minimoida sekä energiakustannuksia että materiaaliresursseja.

Valaistusratkaisut erilaisiin tilanteisiin.

Korkeat asennuskorkeudet hankaloittavat huoltotoimia, erityisesti jos tilat ovat käytössä ympäri vuorokauden ja niiden on oltava jatkuvasti valaistuina. Keskeytykset huoltotoimia varten vievät sekä aikaa että rahaa. Fagerhultin  valaistusratkaisut voidaan asennuksen jälkeen unohtaa aina seuraavaan valaisimen vaihtoon asti. Teollisuusvalaisinmallistomme tarjoaa useita valotehokkuudeltaan ja valonjaoiltaan erilaisia malleja. Pystymme tarjoamaan laadukkaat, tarpeen mukaiset valaistusratkaisut eri tiloihin, olipa kyse kapeista varastokäytävistä tai avoimista laajoista tiloista.

Induflex

Induflex

Varmatoiminen ja valovirraltaan erinomainen Induflex-valaisin on loistava ratkaisu riippumatta siitä, toimitko vähittäiskaupan, varastojen, liikunnan vai teollisuuden alalla. Pitkän käyttöiän, alhaisen energiankulutuksen ja erinomaisen valotehokkuuden ansiosta se sopii ihanteellisesti tiloihin, joissa valaisimien kunnossapito ja huolto on vaikeapääsyistä ja/tai aiheuttaa toimintoihin kalliita keskeytyksiä. 

CLO_1.gif

Säästä energiaa CLO:n avulla

Huomiseen vaikuttavia valintoja tehdään tänään ja energiaa säästääksemme on parasta vähentää valaisinten energiankulutusta käytön aikana. Voimme tehdä sen kahdella tavalla: käyttää jotain valaistuksenohjausta tai käyttää valaisimia, joiden valovirta pysyy vakiona koko elinkaaren ajan – Constant Light Output (CLO) L100.

CLO L100-tason vakiovalovirtaominaisuudella tarkoittaa, että ledien valovirta on 100 000 tunnin paloajan jälkeen sama kuin käyttöönotettaessa. CLO mahdollistaa energian säästämisen helposti, korkeamman alenemakertoimen ja paremmin optimoidun järjestelmän. Se säästää energiaa tulevaisuutta varten.

Hero

Robusti korkeaan paikkaan asennettava (high bay) Hero-valaisimemme on kehitetty erityisesti teollisuustiloihin, logistiikkaan ja varastoihin, joiden asennuskorkeus ylittää 20 metriä. Valetusta alumiinista ja karkaistusta lasista tai PMMA:sta valmistetun kotelon kanssa Hero-suojausluokka on IP 66 ja PMMA:ta käytettäessä IK 10. Korroosioluokka C4/15. Valaisinsarjassa on monipuolisia asennusvaihtoehtoja, ja jotkin versiot ovat myös pallosuojaus VDE 0710-13 -sertifioituja.

Hero

Valaistuksenohjaus teollisuudessa ja korkeissa tiloissa

Ratkaisumme teuollisuuden valaistuksenohjaukseen on e-Sense Move Highbay, joka on teollisuussovelluksiin ja korkeisiin tiloihin kehitetty valaistuksen ohjausjärjestelmä. Järjestelmä on varustettu sekä mikroaalto- että PIR-tunnistimella samassa yksikössä, jolloin läsnäolotunnistusta voidaan vaihtaa näiden kahden tekniikan välillä tai käyttää niitä molempia samanaikaisesti. Kun tunnistin tunnistaa läsnäolon, esiasetettu määrä valaisimia syttyy määritetyllä valonvoimakkuudella.

Referenssikohde

IKEA Distribution Services

Referenssikohde

PostNL

Keskustelemme mielellämme seuraavasta projektistasi, joten ota yhteyttä!

Me ymmärrämme, että asiakkaiden haasteet ja tarpeet vaihtelevat sen mukaan, minkä tehtävän ja työvaiheen kannalta hän projektia tarkastelee. Kokonaisnäkemyksemme avulla oikeiden valintojen tekeminen on helpompaa.